Vuosipäivä

Tämä pieni varaventtiilini täällä bittiavaruuden uumenissa viettää tänään 1-vuotissynttäreitä. Silloin olin muutaman viikon harjoitellut hengittämistä omassa tilassa ja puoli vuotta muiden erotarinoita luettuani aloin itsekin raapustaa tuntemuksiani blogiin. Motiivina oli jotenkin dokumentoida eroprosessin harkintavaihe; toista kokemusta pitkästä suhteesta irrottautumisesta ei välttämättä koskaan tule. Harmitti jo, etten ollut aloittanut kirjoittamista heti, kun erkanemiseen johtavat tapahtumat alkoivat.
Mutta nyt on siis vuosi takana ja harkinta-aikakin loppui puolessa välissä. Elämä jatkuu, niin sen uskoinkin tekevän. Muistan, miten vaelsin vuokranvaaleita seiniä pitkin huoneistossani ja ihmettelin, että onko kotini todellakin nyt täällä. Niin vain kotiuduin sinnekin ja nyt, kun jo suunnittelen seuraavan muuttoni järjestelyjä, ajattelen kiitollisena tätä käytännöllistä kolosta, jossa sain rauhassa rakentaa elämääni alusta. Jatkan kohti uutta valoisalla mielellä, minua odottaa oma pieni rauhallinen kolo keskellä sykettä ja keski-ikäisen kulttuurinkuluttajan houkutuksia.

Kirjoitin ensimmäisessä raapustuksessani sormusaaveestani. Edelleen jos suljen silmäni, tunnen kolon nimettömässäni. En yhtä voimakkaana kuin aikaisemmin, mutta tunnen kuitenkin. Ja niin uskomatonta kuin se onkin, 13 kuukautta sormuksen pois ottamisen jälkeen sen jälki näkyy edelleen. Haaleana, mutta silti vielä selkeästi erottuvana. On se ollut painava osa arkeani näinkin konkreettisella tasolla 20 vuotta.

Heh, uusista alusvaatteistakin kirjoitin. No, edelleenkään kukaan ei kotiin kannettujen ostoksieni pukevuutta kommentoi. Se ei ole muuttunut: niin läheisellä tasolla en arkeani jaa kenenkään kanssa vieläkään. Vuoden takaisen minäni mielestä olisi ihmeellistä, että edes kaipaisin jotakuta vierelleni, niin absurdin kaukaiselta tuo ajatus tuntui silloin. Nyt kokeilen kaikenlaista, en ehkä tietoisesti ja tavoitteellisesti sitä suurta rakkautta etsien, vaan enemmänkin testaan, miltä deittailumaailma ja toisiin tutustuminen tuntuu. Oppia näistä haparoinneista on tullutkin roppakaupalla, en usko että tästä koulusta valmistutaan koskaan täysin viisaana. Tällä hetkellä profiilini nukkuvat, eikä oikeita treffejä ole tiedossa, sillä yritän pomppuisen kuukauden jälkeen keskittyä enemmän muuttooni ja omaan hyvinvointiini. Ainakin kaksi ystävää olen saanut näiden syksyn ja talven seikkailujen jäljiltä. Ei ollenkaan huono saavutus minusta.

Tästä blogista onkin tullut vaivihkaa enemmän sinkkublogi, kun irtautumiseni entisestä on edennyt tasolle, jossa en enää ajattele mennyttä elämääni tai entistä miestäni kovinkaan paljon. Suunta on selkeästi kohti uutta. Tässä taannoin havahduin ajatukseen, että miellän itseni tällä hetkellä enemmän sinkuksi kuin eronneeksi, kun vielä hetki sitten identiteetti meni vähän toisin päin. Eronnut sinkku olen toki edelleen.

En tiedä jatkaisinko tätä turinointiani edelleen ilman teitä lukijoita. Vaikka sitä kuvittelee raapustelevansa näitä lauseita ihan vain omaa päätään selvitelläkseen, niin kyllä sekin motivoi, että tietää jonkun näitä joskus lukevankin. Kiitos teille! Ja tietysti erityiskiitos teille, jotka olette joskus jaksaneet kommentoidakin näitä hämmentyneitä horinoitani. Se saa tuntemaan, ettei vaella näitä eronneen sinkun juurakkoisia polkuja sittenkään aivan yksin, vaikka huoneisto pysyy hiljaa, vain kissan hento kuorsaus säestää ajatuksiani ja ikkunasta katsoo talven hiljainen pimeys.