Tänäänkin olen kohdannut monia ihmisiä eri tavoin. Hoitanut asioita perheenjäsenten puolesta, ollut palveluja kilpailuttava asiakas, asiallisesti kommunikoiva ex-puoliso ja läppää heittävä, kuulumisia hupattava, toisten ihmisten elämästä kiinnostunut ystävä.
Toivon totisesti, että tämäkin päivä pitäisi elämäni suunnan sellaisena, ettei tällainen uutinen koskaan koskisi minua.
En tiedä onko kamalinta uutisessa se, että naisparkaa alettiin kaivata vasta 11 päivää edellisen kontaktin jälkeen vai se, että katoamisilmoituksen tekemiseen meni kokonainen viikko. Vai se, että ensimmäinen kaipaaja oli työnantaja.
Miten tuo kuvan iloisesti hymyilevä ihminen voi olla noin yksin?
Perheettömälle tuo tulevaisuus on pelottavan mahdollinen. Tällaiset uutiset saavat hätkähtämään, miten pienestä on kiinni, että elämäni olisi yhtä näkymätöntä kaikille kanssaihmisille. Mentoroitavani ihmettelisi, jos olisin päivän hiljaa. Äitini hätääntyisi, ellen vuorokauteen vastaisi hänen puheluunsa. Ystäväni eivät ehkä kaipaisi heti, mutta jos fese olisi useamman päivän mykkänä, sitä kyllä kummasteltaisiin. Tietysti on vielä se työnantaja. Ehkä joogasali.
Hennoista langoista on kiinni se, monentenako päivänä minua alettaisiin kaivata. Toivon, ettei siihen 11 päivää menisi. En halua testata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti