Tiedättekö sen tunteen, kun silloin nuorena bänksien jälkeen se entinen löysi heti Sen Oikean, jonka kanssa muutettiin yhteen/mentiin naimisiin? Ai ette vai? Minä kyllä muistan tämän. Jossain vaiheessa se tuntui olevan oikein sääntö: minun jälkeeni ikuinen rakkaus.
Jotain saman sukuista tunnetta olin havaitsevinani, kun lämpimät silmät viestittää, että he eksänsä kanssa sittenkin vielä yrittävät tämän kevään saada palikkansa järjestykseen.
Voi kyllä (ja taisin saada muistutuksen siitä tunteesta tässä hiljattain). Siinä pitäisi kai olla iloinen toisen puolesta, mutta kyllähän se hiukan vaikeaa muistaakseni joskus on ollut.
VastaaPoistaTämä oli tällä(kin) kertaa niin lyhytikäinen romanssi, että oikeasti taitaa mennä ohi ihan vain vähän surumielisellä hymähdyksellä. Ja onhan se hyvä, että perhe yritetään pitää kasassa niin suurin ponnistuksin kuin mahdollista. Sitä yritystä voi ihan vilpittömästi kannustaa, ilman sarvia ja hampaita.
PoistaMutta oli se hassua, miten samankaltaisia fiiliksiä tapaus kutitteli kuin silloin pienenä.
Voih. Ja sitten: pompusta jälleen uuteen nousuun!
VastaaPoistaNäin se menee. Eikä tuo sinänsä herttainen mies ole elämästäni poistumassa, hänen statuksensa vain muuttuu ystäväksi. Hyvä juttu sekin.
Poista