Kosketus

Kampaaja hieroi hiuspohjani kunnolla samalla, kun pesi hiukseni. On kulunut perin pitkä aika siitä, kun joku on viimeksi koskettanut ihan vain hyväilläkseen minua.

Kesäliikutus

En minä ihmettele, että niin monet haluavat jäädä juhannuksesta alkaen lomalle, vaikka oikeat kesäkelit tulevat yleensä myöhemmin. Hyvin vietetystä sateisestakin jussista saa loistavan lennokkaan lähdön kellottomaan vapaiden kesäniittyjen aikaan, josta olisi niin luontevaa jatkaa sinne minne nenä ja kesämekon helmat sattuvat vetämään.

Oma lomani on vielä kaukainen piste horisontissa, joten joudun riipimään unirytminsä ojaan viskanneen kesävarsan sieluni irti ja opettelemaan taas heräämään aamutuimaan kuten kunnon kuukausipalkollisen kuuluukin. Jopa rutiineita rakastava vanha kissani protestoi aamuherätystä tänään.

Ihanan laiskasti meni viikonloppu, laulaen, nauraen ja seurassa nautiskellen. Itkuksi muuttui siinä vaiheessa, kun puolituntematon, minuun nyt oikeastaan uudestaan sinkkuna tutustunut tyyppi suorasukaisesti kuvaili minut siinä maailmojasyleilevässä kesätunnelmassa hienoksi tyypiksi. Että tämmöinen seuranarka introhiiri kelpaa riemulliseen juhlapopulaan ihan näin omana itsenä, se oli kuulkaa hyvä kuulla. Etenkin kun olin juuri ennen juhannusta jälleen käynyt vähän turhan keskustelun entisen kanssa siitä, miten kaikki meni pieleen ja tuntenut itseni taas aivan masentavan latteaksi. Tuli ihan liikutus. Kiitos maailma, tästä on hyvä jatkaa.

Matkalla

Kesäkuun lentolaukkujakso puolessa välissä, enää kotimaan osuus jäljellä.

Olen tänäänkin tehnyt itselleni uusia asioita. Olen mm. ajanut auton, jonka mittarissa oli kilometrejä alle 1000 ja vielä sileä musta pelti, yksin Helsingin ytimestä pahimpaan ruuhka-aikaan Kallioon ja sieltä turvaan. Mutkitellen parin eiku-kierroksen kautta, mutta kumminkin onnistuneesti. Pakin käyttöohje piti katsoa manuaalista; että oli noloa. Siinä nyt vain sattui olemaan minulle uusi jippo, jota ei katuparkkia yrittäessä tullut mieleen kokeilla. Mutta rattia tuo totteli kuten muutkin alle sattuneet menopelit. Maantie kutsuu.

"Kesä."
Kalsarit, pipo ja kumpparit on pakattu. Uskaliaasti viimeinen isku kauppoihin tehdään vasta huomenna, mutta sitten nokka maakuntiin eronneiden, karanneiden, kainaloisten, hylättyjen, bonuslapsosten ja -mummojen ynnä uusonnisten sekametelisoppaan ihmettelemään elämän monimuotoisuutta. Kuohari on kylmässä ja uikkarit toiveikkaasti mukana.

Hyvää juhannusta!

Ihmeellinen aurinko

Viis siitä, että viikolla sain taas todeta, miltä Oikea Kesä näyttää ja tuntuu. Jaksoin silti iloita tästä päivästä, jolloin jo saattoi pörheästi lähteä liikkeelle t-paidassa ja syödä jätskin meren rannalla melkein värisemättä. Valo on ihmeellinen ilo.

Löysin uuden kivan joogasalin ja sain joogassa kehuja voimakkaista ja hyvistä asanoistani. Pääsin meren rannalle ja näin aurinkoisia veneitä, tulossa ja menossa. Taskuparkkeerasin (melkein) asiallisesti. Sain jäätelöpallon, vaikka lompakko oli unohtunut kotiin.

Tänään oli hyvä päivä.

Eteenpäin... ja takapakkia

Äkäinen entinen akka tässä terve. Olin jo kevään mittaan ehtinyt vähän neutraloida suhtautumistani tuohon entiseen elämäni valoon, mutta nyt on olo taas nyrjähtänyt vähän enemmän tuonne haista*§ttu -osastolle.

Joo kyllä minä käyttäydyn edelleen, tämä puhina on sellaista päänsisäistä lajia. Otan etäisyyttä, määrittelen omia rajojani murisemalla kaikista tyypin tempuista, jotka joskus tai nyt just tänään kismittävät. Vastailen tarpeen tullen lyhyesti asiapitoisia viestejä, enkä äidy lörpöttelemään niitä näitä. En tuolle, joka ei niin todellakaan ole enää tässä maailmassa Minun Puolellani.

Tämä harha-askel taaksepäin aurinkohymyn tiellä saattaa johtua kahdesta seikasta.
A: kävin läpi kasan vanhoja valokuvia lajitellen niitä Sun ja Mun kasaan. Menneiden näkeminen sekalaisena nippuna kuvia ei ehkä sittenkään ole ihan tervettä just nyt. Taas ajattelin, ettei maailmassa  ole miestä, jolle enää olisin tärkeä. Että niistä vanhoista nuoruuskuvista huokuu jotain valheellista ja pilaantunutta.
B: sain tietää, että sillä on Säätöjä ja haikailuja useampaan suuntaan. Yhtä aikaa. Myös sellaisiin, jotka tunnen. Voi yhyren tähren. Ei ihme, ettei kaverilla ole ollut minkäänlaista tarvetta yhtyä suruuni menneiden 20 vuoden kuopan äärellä. Asiahan ei minulle enää kuulu pätkän vertaa, mutta olisin ehkä toivonut jotain... tasoa, kai. Aitoa kypsymistä ja pintaa syvemmälle ulottuvaa oman elämän tuuminkia. Mutta kaahaus ja itse aiheutetussa draamassa eläminen on niin paljon kivempaa, näemmä.

Mutta oma tontti vain haltuun ja eteenpäin rämpien kohti kesää. Olen jo haistellut varovaisia ideoita kesäterassien kokeilemista muussakin seurassa kuin vakiintuneiden ystävien kesken eli katse vähän avoimempana, mutta aika pelottavalta tuo ajatus taas tuntuu. Mutta ehkä olisi nyt ihan tervettä yrittää varovasti altistaa itsensä kevyelle hakkailulle, jotta oppisi taas jotain uutta itsestään. Ei niinkäään kesäsikkojen tai laastareiden takia, vaan jotta sitä näkisi itsensä toisin silmin ja saisi kokeilla flirttiä, mitä en ole oikein koskaan osannut. Alkaa taas varovasti kasvaa naiseksi. Ja näkyväksi. Ylipäätään katsoa, tuleeko sitä tällaisena nähdyksi enää millään tavalla.