Uuvuttavaa ja silti tämä jatkuu aina vain

Tinder sun muut ovat olleet taas vähän aikaa kiinni, kun taas väsyin siihen hyörinään. Viime viikkoon mahtui silti parit treffit, joita oli pohjustettu jo ennen uusinta vetäytymistä. Enimmäkseen nämäkin tapaukset menivät harakoille, tai sitten muuten vain hyllylle hetkeksi. Yhdestä on ehkä tulossa jatkotreffit, jos tyypillä vielä riittää intoa isäviikon jälkeen. Itse ihmettelen edelleen, mitä oikeastaan olen etsimässä ja millä kriteereillä. Olisi helpompaa, jos sen tietäisi.

Koska sinkkuelämä on häilyvää ja nopeatempoista, ei tarvittu kuin yksi aurinkoinen hymyviesti Tinderiin joltain jo uinahtaneeksi luullulta matchilta, niin profiili on sitten taas aktivoitu. Mutta kieltämättä tuntui hetken rauhoittavalta, kun tuota liekkiä ei tarvinnut jatkuvasti olla kyttäämässä. Sisäinen rauha oli lähempänä.

Samalla olen jatkanut viestittelyä yhden friend-zone -alueelle tukevasti parkkeeratun kaverin kanssa, jonka kiistattomiin etuihin kuuluu, että hänen juttunsa saavat minut nauramaan. Mutta kategoria ei muutu, sen verran on tangenteissa eroa. Vähän kyllä mietin pitääkö kaveria muistuttaa statuksestaan uudestaan tämän vilkkaan naputtelun keskellä. En kai vain vedätä sitä miespoloa? Kaverifiilikset kerroin kyllä selkeästi aikaisemmin.

Tajusin tässä, että minullahan on nyt rapsakat reilu pari kuukautta kokemusta nettitreffailusta ja muusta puljaamisesta, mikä siihen liittyy. Profiilit ovat olleet vuoroin nukkumassa ja vuoroin aktiivisina ihan jaksamiseni mukaan, mutta jotain kalastelun tapaista tässä on nyt harrastettu melkein koko syksy.

Ainakin sen olen oppinut, että ekoista treffeistä en pidä. Eikö voitaisi suoraan siirtyä niihin toisiin, jotka menevät jo minun puoleltani rennommin, kun tiedän jo mikä tyyppi siellä odottaa? Ekat olen yleensä aika varautunut, katselen ja ihmettelen kaveria, totun hänen ilmaisutapoihinsa ja ahdistun jo valmiiksi siitä pakollisesta jatkokysymyksestä, johon on minusta mahdoton vastata muiden kuin ei-missään-nimessä -tapausten osalta. Semiookoot ja ookoot pitäisi tutkia tarkemmin, jotta osaisin sanoa varmasti, onko tuosta mihinkään. En oikeastaan innostu kavereista, ennen kuin olen tutustunut heihin. Miehet taas tuntuvat olevan liekeissä ennen tapaamista ja juuri sen jälkeen, mutta jatko, jolloin itse alan vasta varsinaisesti lämmetä, on sitten toinen juttu.

Tässä puulaakissa pitäisi varmaan heittäytyä heti alkuunsa täysillä mukaan. Se nyt ei vain tällä historialla oikein luonnistu.

Livenä, ilman netin avustusta tapahtuneet kohtaamiset ovat ihan erilaisia alkuja. Katseita, lähestymisiä, juttelua ennen kuin itsekään tajuaa, että tässä liikutellaan jotain potentiaalista energiaa edes takaisin. Ihan mahtavaa verrattuna netin hakuammuntaan. Vaan niin säälittävän harvinaista, ettei tämmöinen erakko voi sen varaan laskea.

Niinä päivinä, jolloin olen ottanut lomaa tuosta kalastelusta, olen yrittänyt tunnustella, voinko paremmin, jos jätän koko leikin rauhaan. Mutta edelleen tuntuu siltä, että tämä viikonloppujen viettäminen omasta rauhastaan nauttien on kyllä nähty. Ehdin vähän aikaa maistaa sitä, miltä tuntuikaan viettää iltaa jonkun kanssa kainalossa hupattaen, nuuhkia ihoa, tehdä ruokaa yhdessä. Sitä oikeaa kolinaa etsien tuota läheisyyttä voisi aivan hyvin harjoitella sovituskappaleidenkin kanssa. Enhän minä edes tiedä, miten tässä iässä enää rakastutaan: ties vaikka se semiookoon kanssa hengaaminen sopisi minulle sittenkin nyt paremmin.