Yhdestä eron jälkeen elämääni palanneesta asiasta olen todella iloinen: nautin taas musiikista sydämeni pohjasta.
Musiikki on aina tahdittanut elämääni ja toiminut tunteiden tunnistamisen kanavana. Olen rakastanut musiikkia aina ja eläytynyt sen kautta, ihan pikkuipanasta saakka. Isä yritti ujuttaa klassista musiikkia repertuaariini koko ikänsä, onnistuikin siinä lopulta, mutta sieluni meni aivan muille tahdeille. En ikinä oppinut musisoimaan kunnolla itse, se pianonpimputtelu ei vain sytyttänyt, mutta ai että minä lauloin.
Opin elämäni aikana, että hyvinvoinnissani on yleensä puutteita ellen kykene nauttimaan musiikista. Se oli merkki siitä, etten ollut sinut itseni kanssa, että tunne-elämäni oli pahasti turtana, ellei edes pakahduttavin Billie Holiday tai Radiohead tuntunut miltään. Pari vuotta ennen eroa musiikki oli minulle pitkään aivan-sama -osastoa: radiosta tuli jotain massaa, mikään ei tarttunut, mikään ei liikuttanut. Paitsi entisen mieheni uutta musiikkimakua en tietenkään voinut sietää. Jos olin yksin, pidin radion yleensä kiinni. Annoin hiljaisuuden vallata talon.
Nyt laulan taas mukana silmät kiinni (olen pahoillani, Adele!), annan sävelien lennättää ja nostaa korkealle. Elokuun Flow-festareilla Florence sai minut kyyneliin. Patti Smithin Dancing Barefoot voimauttaa, Kentin 747 rauhoittaa kuten aina. Alt-J saa vetämään henkeä ja puristamaan tyynyäni lujempaa. Bileissä juuri mikään ei tanssita kuten 70-luvun disko. What The Water Gave Me:n nostatus lennätti lenkkipolulla, Sir Elwood sai muistelemaan nuoruutta haikeasti hymyillen.
Olen saanut tunteeni takaisin.
Ihanaa! Minullakin on ollut kausia, jolloin musiikki on ollut lähestulkoon ihan-samaa, melkein mieluummin olen valinnut hiljaisuuden kuin levyn hyllystä. Jossain vaiheessa (depressiosta viimeistä kertaa elpyessäni, luulen) jotenkin heräsin taas musiikkiin. Jotkut tunnelukot kai poksahtelivat auki, ja niiden kautta pääsi musiikki taas sisään. En voi ymmärtää, miten välillä pystyin elämään ilman sitä.
VastaaPoistaDancing Barefoot <3
Hyvä että muutkin ovat tuosta turrasta olosta palanneet takaisin :)
PoistaAllekirjoitan tämän, minäkin. Musiikki nousi uudelleen elämäni keskiöön eron myötä. Keikoilla käyminen, Spotifyn soittolistat ja niiden avulla läpikäydyt tunteet - mikä sen parempaa terapiaa!
VastaaPoistaEhdin suhtautua musiikkiin välinpitämättömästi niin pitkään, että jo lannistuin ja ajattelin, että tämä nyt on sitä ikääntymisen myötä tullutta kyynistymistä. Onneksi sain musiikin takaisin. Tunteiden tunnistamiseen ja läpikäyntiin, kyllä. Parasta terapiaa tosiaan.
PoistaMulla on ihan samat fiilikset musiikista! Monta vuotta meni niin etten ehtinyt kuuntelemaan musaa lainkaan ja niin kaipasin sitä kuitenkin. Nyt eron myötä olen kuunnellut musaa enemmän kuin sitten nuoruusvuosien ja se on ihanaa! Mahtavia lohduttavia sanoituksia..iloa..kyyneleitä..elämän nälkää :)
VastaaPoistaNiin, eikö olekin ihanaa, kun musiikki saa tuntemaan iloa siitä, että elää? Ja tuntee taas jotakin.
Poista