Sidontatarvikkeita

Kunnollinen mies, joka seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja jolla on silminnähden hyvä olla nahkansa alla. Pärjää itsensä kanssa ja osaa huolehtia muistakin. Elämä on kasassa ja raamit kunnossa. Löytyy iloa ja kiinnostusta elinpiirinsä kehittämiseen. Hartiat kantavat. On herrasmies ja kohtelee minua nätisti, ottaa etenemisen rennosti ja antaa kasvulle tilaa. Sellaisesta miehestä on kehittymässä hiljalleen minulle se sellainen kasvattava suhde.

Miksei saman tien ihan oikea? Kai sitä nyt on oikeasti vielä aivan liian aikaista määritellä tätä orastavaa suhteenpoikasta yhtään mitenkään. Agendaa ei ole. Harjoitellaan vain, päivä kerrallaan.

Meitä yhdistäviä asioita on suunnattoman paljon vähemmän kuin erottavia. Erilaiset taustat, arki, elinpiiri, elämäntavat, melkein kaikki. Aivan kaikki. Aivan varmasti ihan kaikki. En edes uskalla penkoa kovin syvälle, kun pelkään mitä sieltä vielä löytyy. Sen takia minun on vaikea uskoa, että pohja oikeasti olisi kestävä. Käyttämilläni suodattimilla tämä mies ei kuunaan olisi päätynyt minun listalleni. Muutamia kuviakin vilkaistuani olin jo valmis pitämään tapausta mahdottomana.

Mutta hän oli sinnikäs ja ystävällinen viestijä, ja tapaamisten rentous vaikutti. Oli hyvä olla. Hän osasi jopa kuunnella ainakin tyydyttävästi, mikä on paljon enemmän kuin voi sanoa useimmista tapaamistani nettitreffikavaljeereista keskimäärin. Eikä haitannut sekään, että minua pidettiin mielenkiintoisena ja ihanana naisena myös tapaamisten jälkeen.

Niinpä. Olenko oikeastaan ottamassa tästä suhteenpoikasesta enemmän kuin kykenen antamaan? No aivan varmasti.
Olen antanut varoituksia, sanonut etten vielä osaa kunnolla raamittaa mitä haluan, etten tiedä miten pitkälle siipeni vielä kantavat. Mutta ei tämä taida poistaa vastuuta siitä, etten oikeasti käytä tätä hyvää miestä laastarina, jos hänelle vähitellen kehittyy halu olla enemmän. Toisaalta tiedän ja luotan siihen, että mies osaa kyllä pitää huolta itsestään.

Kuuntelen taas sitä John Legendin biisiä täydellisen antautuvasta rakkaudesta. En mitenkään näe, että tästä suhteesta voisi koskaan tulla sellaista. En vain usko siihen, mielestäni erittäin hyvistä syistä. Ja silti haluan, että tämä jatkuu, kunnes sen on aika päättyä. Tämän kipinän haluaa pitää lähellä niin kauan kuin siinä riittää lämpöä. Se voi hiipua nopeastikin, tai sitten siihen menee hetki. Mutta uskon, että aika on rajallinen.

Tällä hetkellä ajattelen, ettei minulle kotona istumalla kehity valmiutta heittäytyä aidosti uuteen rakkauteen. Tätä herkkyyttä pitää vähän jumpata, kokeilla ja koetella, jotta voin taas alkaa kunnolla luottaa siihen, että uskallan vielä joskus rakastaa ehdoitta. Että minäkin voin olla taas nainen ja jonkinlaisen tykkäämisen arvoinen. Kunhan kasvan vähän. Ja alan edes hiukan uskoa niitä kauniita asioita, joita joku yrittää minulle tosimiesten kielellä sanoa.