Tästä tulikin niin yltiösosiaalinen viikko, että matkalaukkukin on vielä sunnuntain jäljiltä pitkälti purkamatta. Miten tässä näin kävi? Tänään on viikon ainoa päivä, jolle ei etukäteen ole sovittu yhtäkään tapaamista kenenkään kanssa, ei tuttavien, kavereiden eikä kollienkaan.
Jouluostoksillekin pitäisi ehtiä kaikelta tältä verkostojen hoitamiselta. Tälle päivälle haaveilin liikkumisesta, mutta joogakassi on kotona ja ulkona on liian ikävän näköinen keli lenkille. Tämän kuun sää saa minut ymmärtämään salilla käymistä. Taitaa olla kirjan ja leffan tai molempien vuoro. Ostan kaakaotarpeita ja kääriydyn huopiin kissa kainalossa. Hyrisen siellä lämpimässä toivoen, että tämä olalle kolkutteleva flunssanpoikanen tekee kuten muutkin lajitoverinsa tämän vuoden aikana ja häipyy vähin äänin muualle.
Viikonlopun pitäisi näyttää, mitä teen Hulivilille ja Ihanvainkaverille.
Jälkimmäisen tapaan nyt varsinaisesti vasta toisen kerran, vaikka olemme jutelleet ja viestitelleet paljonkin. Oletusarvoisesti sama saa jatkua, mutta nämä livetapaamiset saattavat yllättääkin. Jos kaverilla esimerkiksi on kovastikin pyrkyä pois friendzonesta, minun pitää pohtia koko kuvio uudelleen.
Hulivilin tulevaisuus taas on vielä aivan auki. Seuraavan tapaamisen pitäisi näyttää lähteekö tämä etenemään kepeillä askelillaan yhtään mihinkään. Kovin vakavaa seuraa hän ei kyllä taida olla (niin luulen, merkit nyt vain ovat sellaiset), mutta aika näyttää. Iloista ja viihdyttävää seuraa kuitenkin, vaikkei hänestä kadonnutta puolikastaan löytäisikään.
...ja niin saatiin lauantai-iltakin vapaaksi, kun Hulivili poistui takavasemmalle. Teki sen sentään suoraan, propsit siitä. Silti on aika kurja olo tästä kolmansien treffien epäonnesta, joka minua tuntuu piinaavan.
VastaaPoistaNo, sainpahan hyvän syyn keskittyä joululahjoihin. Jos ne saa nopeasti alta pois, voin ehkä ehtiä uloskin nauttimaan tästä harvinaisesta auringosta. Lohtu sekin, vaikka kaivattu läheisyys jääkin taas haaveeksi.