Joulu meni äidin hoivissa pitkän kaavan mukaan. Istuessani auton takapenkillä aaton hautakierroksen aikana mietin, että tässä tuntuu kuin monikaan asia ei olisi muuttunut monessa kymmenessä vuodessa, vaikka kaikki oikeasti on. Sama kierros, samat tiet, samat haudat ja muutama uusi kaupan päälle. Vähän eri kiertäjät, mutta silti istun takapenkillä kuten aina ennenkin. Olo ei ollut kovin aikuinen. Ensi vuonna ehkä jotain ihan muuta...
Siskonpoikien elämässä olisi hyvä olla läsnä enemmän, he ovat nyt reippaita teinejä, joiden elämään olisi hyvä sohia vähän pikkukylää suurempia ajatuksia. Oli liikuttavaa, kuinka vaivihkaa pojat pyrkivät lähelle, cooleina ikään kuin aikuisten maailma ei kiinnostaisi, kunhan nyt muuten vain esittivät tädille kaikenlaisia heille tärkeitä asioita.
Taidan nyt sairastaa ensimmäistä kertaa yksin. Flunssat yleensä karttavat minua, mutta nyt osui, tietysti juuri loman aikana. Piti jaksaa juosta huonekalukaupoissa, liikkua paljon ja kesyttää Tinderin kovaa liikkuva hyörinä, mutta teekuppi ja tyyny kutsuvat. Tinderin taltuttamisen eteen olen sentään jotain saanut tehtyäkin, mutta hullummaksi vain tuntuu menevän. Voi ajoitusta ja sen ongelmia. Ja sekametelisoppaan houkuttelevia lämpimiä silmiä.
Ajattelin jo juhlia uutta vuotta glitterinsävyisen sinkkuuden siivin, mutta menen sittenkin parantamaan maailmaa maalle ystävien seuraan. On ihanaa, kun joku muukin saa nauraa näille kiemuroille ja itse pääsen näkemään, että elämä jatkuu, vaikka sinkkuelämä menisikin välillä solmuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti