Sielunhoidollinen viikonloppu melkein pulkassa. Viimeinen jooga peruttiin, joten kompensoin avaamalla viinipullon ja sytyttämällä kynttilät. Toimii :)
Luin uudelleen erokirjallisuuteni niitä osioita, jotka käsittelevät jaloilleen nousemista ja uuden elämän aloittamista. Hapuiluvaihe tunnustetaan, ja jos sellaiseen ajautuu tai hakeutuu, siitä kannustetaan ottamaan kaikki positiivinen irti. Mutta ehdoton edellytys rakentavalle tavalle kohdata tämäkin vaihe on raatorehellisyys itselleen ja ympäröivälle todellisuudelle, kanssamatkaajille. Ellei tunnista ja kohtaa itseään, tunteitaan ja motiivejaan tässäkin vaiheessa, sitä ehkä viivästyttää omaa parantumisprosessiaan ja etenee kiertotietä kohti omaa ehjää itseään. Mutta oikein kohdattuna kasvattavat suhteet saattavat toimia rakentavana katalysaattorina matkalla omaan itseensä.
Eheyskin on taito, joka vaatii harjoittelua.
Jostain mieleni perukoilta muistin tämän vanhan suosikin. Miten sattuikaan.
Kyllä niin samoja polkuja tallataan :) itsekin turvauduin Fisheriin toissa iltana ja mietin, että onko minulla nyt tällainen kasvattava suhde menossa...ilmeisesti. No ehkä on tarkoituskin niin, että siitä taas opin jotain oleellista omasta itsestäni.
VastaaPoistaHah, kyllä toipilas toisen tunnistaa :) Minua helpotti se, että tälle kompastelulle ja kypsymättömille harha-askelluksille löytyi kannustavaa ymmärrystäkin. Minulle Fisher toimii parhaiten pieninä annoksina täsmälliseen tarpeeseen. Oma toipumiseni ei aivan noudata hänen kaavojaan, ja amerikanaa on tekstissä välillä tuskattuttavan paljon, mutta paljon on myös hyviä pähkinöitä purtavaksi.
PoistaKai sitä saa olla armollinen itselleen ja sallia sekin, että välillä kokeilee näitä spurtteja vähän raakileenakin. Olennaisinta on, että pitää sormet omalla pulssilla ja uskoo sen mitä nämä havainnot kertovat. Eikä vedätä muita. Toisille ehkä sopii se, että itsensä kypsyttelee hitaasti valmiiksi uuteen ja askeltaa eteenpäin vasta, kun on aivan satavarma omasta suunnastaan. Minä ehkä tarvitsen näitä pyrähdyksiä jonkin pelottavanjännittävän äärellä, jotta tunnistaisin oman tilanteeni paremmin. Siinä voi yllättyä omasta haavoittuvuudestaan tai siitä, miten lähellä kypsän aikuisen pintaa se yliherkkä teinisähläri oikein majailee, mutta sen verran vahvoilla jaloilla kai tässä tönötetään, että pienistä kupruista pääsee yli.