Nyt on tämäkin takana: Olen selittänyt tilanteen ensimmäistä kertaa henkilölle, jolle en halua kertoa kaikkea, mutta joka on kuitenkin sen verran lähellä, että jotain kliseitä tukevampaa on sanottava. Olen tehnyt meistä helposti sulavan pikku tarinan. Se jättää nyansseja auki, pimittää mutkapaikkoja ja siten vähättelee polkumme pituutta. Ja kummankin osuutta siinä. Mutta jotain on keksittävät täyttämään aukon tyhjän "Kasvoimme erilleen"-lausahduksen ja koko polveilevan totuuden väliltä.
Tiedossa oli, että tuttavapiirille tämä ero voi olla järkytys. Meidän piti olla juuri se esimerkkipari elinikäisestä hellästä parisuhteesta, joka pysyy kun kaikki muut horjuvat. Jotenkin tämä piti paketoida niin, että tässä näyttäisi olevan jotain järkeä.
Myötäeläneet lähimmät ystävät ovat ehkä kuulleet enemmän kuin heidän olisi pitänyt. Minä en tiedä mitä kaikkea vastapuolen tukiverkostossa on käsitelty, mutta ajoittain on tuntunut siltä, että ne pitkät keskustelut ovat muokanneet meidän mennyttämme muotoon, jota en enää itse tunnista. Kertomuksen kaarella on väliä, kun etsitään yhteistä totuutta.
Kun pöydälle kasautuneita kissoja alettiin järjestellä, puhuimme paljon siitä, miten tarinan näkökulma muuttuu ajan myötä. Nykyisyydestä käsin on olevinaan helppo muodostaa syy-seuraus -suhteita menneistä tapahtumista, mutta tässä hetkessä näkee, miten tarinan etenemiselle on useita vaihtoehtoja. Asiat näyttävät erilaisilta eri näkökulmista. Lopputuloksen vääjäämättömyyttä tulkitaan aina jälkikäteen, kävi miten hyvänsä. Onko ero väistämätön pitkän kehityskaaren tulos, vai oliko tämä kriisi, jonka selätämme ja jatkamme yhdessä vahvempina? Historia sen kertoo, epävarmuuden keskellä tarina oli vielä auki.
Osa erovaihtoehdon eduista oli siinä, että sillä saatiin tarinalle selkeä käännepiste, eikä kysymystä "miten meidän käy" tarvitse roikottaa ilmassa pitkään. Epävarmuus ahdisti kumpaakin. Yritin pitää huolen siitä, ettei eroon päädytä vain siksi, että saadaan tilanne muuttumaan. Että olisi edes yksi ahdistuksen aiheuttaja vähemmän. Että tapahtuu jotakin, mitä tahansa muuta, joka päättää tämän pahan olon.
Nyt olen aika varma, että vältimme tämän, mutta suren silti jälkiviisauden varmuutta, joka vetää kertomuksen monimuotoisia mutkia suoriksi, jotta siinä edes näyttäisi olevan jokin johdonmukainen punainen lanka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti