Sormus otettiin pois ennen joulua. Sen varjo näkyy edelleen selvästi nimettömässäni. Kahdenkymmenen vuoden ajan sormeni on tuota kultaista kahletta kantanutkin, päivin öin, poistettu vain poikkeustapauksissa; ihmehän olisikin, jos ihoni yhtäkkiä näyttäisi sileältä ja vapaalta.
Minä en ole sileä, enkä kyllä vapaakaan. Ainakaan mieleltäni. Kannan tätä epäonnistumista mukanani vielä kaikkialle, pyörittelen mielessäni, makustelen miltä tuntuu tehdä tämäkin arkinen asia eronneena naisena, joka asuu yksin talossa, jossa ei tarvitse lumitöillä vaivata päätään.
Naisena, joka keittää teetä vain kupillisen kerrallaan.
Pesee vajaita koneellisia pyykkiä.
Pakastaa leipäviipaleita pienissä pusseissa, jotta ne eivät homehtuisi kaappeihin.
Ostaa kaupasta kurkkua, vaikkei sitä itse syö.
Naisena, jonka uusien alusvaatteiden pukevuutta ei kukaan kommentoi.
Urat kyllä tasoittuvat sormesta ajan kanssa ja vielä varmasti saat kommenttia uusien ja istuvien alusvaatteiden myötä...
VastaaPoistaKaikki järjestyy kunhan vain muistat hengittää. Mukavaa kevättä!
Kiitos rohkaisusta, tarpeeseen tuli. Parantumattomana optimistina uskon minäkin, että suunta on kuitenkin kohti valoa.
VastaaPoistaSateen jälkeen tulee aina pouta, joku sanoi näin minulle kun erosin ja tottahan se on.
Poista