Alkaa löytyä sellaisiakin päiviä, että voin hetkeksi istahtaa sohvalle ihmettelemään viime viikkojen pyörteitä. Jos ero tytisytti elämää perustuksia myöten reilu vuosi sitten, nyt ravistellaan ulkoisia puitteita kertarytinällä.
Muutto uusiin ympyröihin oli yksi askel. Sain viimein matot lattiaan ja väliaikaisen verhon ikkunaan, löysin tänään muuttoapulaisten piilottaman paistinpannun. Pyörittelin päätäni omalle maalausjäljelleni: kiireessä tehdystä jäi paikattavaa. Sitten kun jaksaa. Nyt ei. On viimein päästävä täältä uusien, mukavien seinien sisältä ihmettelemään uuden ulkomaailman mahdollisuuksia.
Uusi työmatka. On se ihmeellistä, miten paljolta puolen tunnin nipistys aamun työmatka-ajasta tuntuu. Duunihan on melkein nurkan takana, ainakin fillarilla. Tästä tulee hauskaa.
Samaan aikaan oman muuttoni kanssa meni työelämä uusiksi, vaikka homma ja työnantaja on edelleen se sama vanha: muutto sielläkin ja sen myötä kokonaan uudet työskentelytavat, joita opetellaan vielä pitkään. En ole aivan varma viihdynkö tässä muutoksessa. Opettelen, leikin töitä, yritän jaksaa. Tällä saralla saattaa suurin kuormitus olla vielä edessä, luulen. Tällä hetkellä tuntuu, etten jaksa keskittyä tämän osa-alueen muutoksiin ollenkaan ansaitsemallaan intensiteetillä. On muutakin mietittävää.
Olen vuorotellen ylivirittynyt, sitten taas umpiväsynyt. Laatikkoleikkien aikaan en malttanut lopettaa järjestelyhommia ajoissa, vaan jatkoin iltamyöhään, vaikka aamulla oli herätys tiedossa. Sitten oli maalausurakat ja muuten vain muuttostressi päällä.
Vaan ei tämä riittänyt.
Kissani, tuo vanha kumppani, oli pahimman muuttohälinän aikaan hoidossa. Palatessaan uuteen kotiinsa hässäkkää oli vielä, mutta urheasti se linnoittautui sängyn päälle paheksumaan muuttuvaa maailmaansa ja meidän muiden mekkalointia porien ja laatikoiden kanssa.
Muutama päivä muutosta sille tuli huono yö ja päivä eläinlääkärissä. Ja ilta, jolloin se ei enää herännyt.
Uskollisin unikaverini on yllättäen poissa. Samana päivänä, jolloin vihdoin sain levitettyä matot lattialle ajatellen, että nyt kissani ympäristö saadaan viimein rauhoitettua.
Tuli tälläkin tavalla uusi elämän haarakohta. Uutta kissaa en nimittäin enää yksin asuessani hanki. Omalla tavallaan uusi koti helpottaa sopeutumista kissan poissaoloon: näiden seinien sisällä en vielä ehtinyt itsekään tottua sen läsnäoloon.
Ja ilmeisesti jossain miesten salaisessa käsikirjassa lukee, että kissaansa surevat naikkoset on vietävä iltakävelylle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti