Pesänrakennusta

Kodissani ei edelleenkään ole ruokapöytää, kauniita verhoja tai eteisessä peiliä, mutta pahvilaatikoita ei kohta pyöri nurkissa enää yhtäkään. On koti kirjoille ja musiikille, jalallisille viinilaseille ja suurelle valurautapadalle. Uuden sohvan värimaailma on vielä arvoitus, mutta ratkeaa sekin aikanaan. Siivotakin pitäisi; ihan tavallinen siivous olisi paikallaan, ei remonttisotkujen hävitys, johon ehti jo vähän tottuakin.

Ostin itselleni Ikeasta huonekalun muotoisen palapelin (koottu jo, ihan itse) ja rautakaupasta iskuporakoneen. Se on keltainen ja sopivan kokoinen minulle. Vähän jännittää, koska pääsen käyttämään sitä ensimmäisen kerran. Alkoi vain kismittää se, että aina sai anella jotain avuliasta paikalle yhden tai kahden reiän takia. Tarve olla omavarainen tämänkin suhteen kasvoi niin suureksi, että hankin sitten oman mökämasiinan, joka toivottavasti kestää sen verran, että saan ripusteltua pikkuhiljaa asioita seinille juuri silloin, kun haluan.

Tarve tehdä itse. Osata itse. Käpertyä ihan omaan pesään omin luvin. Minulla on kuherruskuukausi menossa uuden kotini kanssa. Valitsen sen värit muita kuuntelematta.

Katselen kylppärissäni vieraspyyhettä ja mietin, annanko sen olla siinä paikoillaan odottamassa käyttäjänsä paluuta, vai pesenkö sen ja laitan kaappiin kuten tekisin normivieraiden jäljiltä. Mietin pitääkö raivata hyllytilaa kylppärin kaapista jonkun muun hammasharjalle. Sallia se, että joku muu jättää pienen pieniä jälkiä kotiini, jossa on hädin tuskin maali kuivunut seinällä.

Huomaan vähän kyräileväni ajatukselle. Vieraita tuoksuja reviirilläni.

Ja sitten näen, että Paha Poika on linkannut someen biisin, jossa rakkaus polttaa sielua samalla kun varoitetaan, ettei välttämättä olla ihan kilttejä, saatetaan häipyä varoittamatta ja särkeä sydämiä.

Että tämäkin kulunut ralli kuulostaa aivan uudelta, kun oma elämä puskee lyriikan taakse.

Ehkä se hammasharja saa tulla hetkeksi, jos omistaja uskaltaa sen tänne tuoda. Se kuitenkin häipyy pian kun kesäisempi asfaltti kutsuu vaeltajaa.