Mitä oikein kaipaan ja tarvitsen?
Hyväksyntää, hellyyttä, ihmisen jolle jakaa elämäänsä, ihmisen joka välittää siitä että olen. Joka nauraa kanssani ja valottaa elämästä uusia näkökulmia keskustellen kaikesta, mikä meitä yhdessä tai erikseen kiinnostaa; jotta yhdessä viisastuisimme kimpoilevista ajatuksista. Ihon vierelleni, halauksia, seksiä. Yhdessä jaettua hyväksyvää hiljaisuutta. Mitä näitä nyt on, parisuhteeseen, läheiseen ihmissuhteeseen kuuluvia hyviä asioita. Sanomalehden jakamista aamuisin. Sitä että hupaisia kohtia kirjoituksista luetaan ääneen.
Jos koko pakettia ei voi saada, voiko tyytyä palasteltuun versioon? Se auttaa hetkeksi, tyynnyttää ihonnälän siedettävään mittaan. Ripottelee multaa turhien muistojen päälle. Sen hetken yksinkertainen riemu, kun käsivarret vain sanomattoman mutkattomasti kiertyvät vyötärölle ja vetävät lähelle. Mutta jonkin ajan kuluttua olo on eri tavalla tyhjä. Ei tällaisen takia kannata kyynistää itseään. Ei sittenkään, vaikka turhiksi osoittautuvien ensitreffien läpi tarpominen tuskastuttaa ja kyllästyttää.
Äkkiä ei tunnu pätkääkään siltä, että vappujuhlasuunnitelmissaan olisi tarpeen huomioida kaksilahkeiset jokerit, vaikka viestilaatikon vilske sanoisi mitä. Hui hai, menkööt menojaan, minä keskityn ystäviini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti