Yllätyin, kun kuulin kommentin ensimmäisen kerran. "Ohhoh, onpas kunnioitettavaa! Melkoinen saavutus!"
Reaktio tuli, kun vastasin kysymykseen edellisen suhteeni pituudesta. Se karvaa vaille 21 vuotta.
Minä ällistyin: lyhyeksihän se jäi, kovin kauas tavoitteesta. Siitä että kumaraisina vanhuksina auttaisimme toisiamme käsi kädessä pysymään pystyssä liukkailla kaduilla ja nousemaan portaita. Että päivittelisimme eläkeläisen viisaudella nykymaailman kotkotuksia ja hekkottelisimme puoli vuosisataa vanhoille jutuille, joista kukaan muu ei ymmärtäisi yhtään mitään.
Että 21 vuoteen venähtänyttä suhdetta pidetään hatunnoston arvoisia, sitä piti minun hämmästellä, kun tähän sinkkumaailmaan tutustuin. Reaktio nimittäin toistui useamman kerran. En sitten tiedä kuuluuko tämmöinen jo sinkkutapaamisten small talkiin, eli että tällainen kommentti nyt vain on osa kohteliasta puhetta vailla sen suurempaa sisältöä. Mutta tavallista tuntuu olevan, että ihmisillä on takanaan vakavia suhteita useampia ja monet tuntuvat hyväksyvän ajatuksen, että suhteet nyt vain kestävät aikansa ja sitten päättyvät. En minä oikein muuten osaa selittää. Miksi parikymmenvuotinen suhde olisi kummallinen maailmassa, jossa etsitään elinikäistä kumppania ja taivalta sinne elämän ehtoopuolelle on vielä 40 vuotta jäljellä?
Eivätkö kaikki vakavaa suhdetta etsivät etsikään kumppania loppuelämäksi? Se toistaiseksi voimassa oleva parisuhdesopimus voi ulottua pidemmälle kuin oma kymmenvuotissuunnitelma. Minä luulin, että se on toivottavaa.
Toivottavaa se on myös minun mielestäni, ja sitä tavoittelen itsekin edelleen. Onneksi se on, ainakin teoriassa, mahdollista. En oikeastaan ymmärrä tätä aikaa, jossa "pikaiset ja nopeat" ovat enemmän kuin "pitkät ja pysyvät". Tai sitten olen vain väärässä.
VastaaPoistaOlen sitäkin miettinyt, että onko tässä kyse siitä, että nelikymppisenä hoksaa, ettei enää tarvitse muokata parisuhdetta ulkoisten oletusten perusteella. Tiedättehän: seurustelu, muutto yhteen, naimisiin, lapsia, perhearkea. Kun perhearjesta ollaan irtauduttu, voi vakavasta parisuhteestakin muokata omanlaisensa helpommin kuin nuorena. Ehkä jotkut todella ovat päätyneet siihen, että vakava suhde merkitsee heille jotain muuta kuin pitkäikäiseksi oletettu parisuhde.
PoistaEn tiedä. Minulla kun tämä toinen kierros ei ole oikeastaan kovin kummoisesti alkanut, olen lähinnä ehtinyt ihmettelemään sitä, mitä oikeastaan tarkoitetaan silloin, kun puhutaan vakavasta suhteesta.
Kyllä siinä (tässä) varmasti jonkinlainen uudelleenmäärittely on tarpeen tehdä: Vieläkö naimisiin? Samaan asuntoon? Lapsia? Yhteinen tili? Vai jotain ihan muuta. Voisiko se silti olla riittävän vakavaa, sitoutunutta ja tahtovaa, vaikka mikään em. ei toteutuisi. Voisi?
PoistaPitkä parisuhde ja ikä tosiaan näyttävät vaikuttavan siihen, mitä tulevaisuudeltaan nyt toivoo tai odottaa: Ja todellakin, ei se ole enää sellaisia ulkoisia merkkejä kuin aikaisemmin, vaan tärkeämmäksi nousevat jotkin ihan muut seikat. Paitsi ei sitten kuitenkaan, sillä eihän sitä kehen tahansa ole valmis haksahtamaan. Ei totta vieköön.
Ei hyvään parisuhteeseen tosiaan enää ulkoisia puitteita kaipaa. Sisältö on tärkein. Mutta haluan ajatella, ettei sillä tulevalla tärkeällä suhteella ole parasta ennen -päiväystä kyljessä jo etukäteen.
Poista