Viikolla tapahtuneen mesesäätämisen jälkeen tilanne on se, että tämmöinen puolittainen etäsuhde lämpimien silmien kanssa jatkuu. Tarjosin mahdollisuutta vetäytyä kunnolla toipumaan rankasta elämänvaiheesta ja uuden opettelusta, mutta ei, ei hän tosiaankaan sitä halua, vaikka meille on aikaa vähän kaiken tämän keskellä. Se vähäinen yhteinen aika on sitten aika latautunutta, mutta sen kanssa on nyt sitten vain elettävä. Kasvattavan suhteen kasvukipuja.
Miten tätä nyt kuvaisi parhaiten? Bonusvertaistukisuhde. Pelastuslauttana en viihdy, joten edelleenkään pidemmälle meneviä sitoutumisia ei sanota ääneen. Voimakkain yhdistävä tekijä on erokokemus kaikkine edeltävine kommervenkkeineen. Rakkaus musiikkiin ja mereen. Tapa ottaa tosiasiat vastaan sellaisenaan. Ajoitusongelmia vain riittää. Eihän ennuste tämmöisellä virityksellä ole kai kaksinen, mutta toistaiseksi tämä kelpaa näin. Ei tunnu siltä, että tässä heittäydyttäisiin nyt suin päin loppuelämän kestävän suhteen alkuhybrikseen. Ennemminkin astellaan varovasti rantaveteen ja totutellaan veden lämpöön hitaasti edeten: onko vesi sittenkin liian kylmää ihoa vasten?
Hmm. Olenkohan minä enää oikea sinkku ensinkään?
Monta hyvinkin tärkeää ja isoa yhdistävää tekijää. Hiljaa hyvä tulee, jotkut sanovat, että tiedä tuosta ennusteesta... :)
VastaaPoistaArpa on heitetty ja lopputuloksesta ei tässä vaiheessa kukaan tiedä. Jos ei muuta, niin ainakin olen opettanut yhden ihmisen tässä maailmassa pitämään Joni Mitchellistä.
PoistaEi huonosti opetettu! Tulevastahan ei kukaan tiedä, joten jännitystä elämässä riittää, kun asennoituu siihen niin.
Poista