Ajoitusongelmia sen tavanomaisen toisiinsa tutustuvien, suhdetta kokeilevien etsiskelijöiden alkuhapuilun lisäksi. Sitä kannettavaa taitaa vain olla mukana aivan liikaa juuri nyt. Minä haluan suhteen, josta ei tule haikea tai halju olo edes välillä, ei ainakaan vasta reilun kuukauden jälkeen.
Näimme lämpimien silmien kanssa ja kyllähän miesparan kuorma tuntuu. Vaikka meidän pikku juttumme kehittymisen on sovittu olevan taustalla, että se väistää kaikkea eteen tulevaa muuta käsiteltävää, että meistä ei tule ottaa yhtään lisäpaineita elämään juuri nyt, niin tuleehan niitä odotuksia ja tulevaisuuden kysymysmerkkejä väkisinkin eteen pureskeltavaksi. Ja se painaa. Näkeehän sen. Huokaus äänessä, kun hän vastaa puhelimeen lapselleen ollessaan kanssani. Kasvoilla hetken viivähtänyt ahdistunut ryppy kulmien välissä, kun puhelimen paikannussovellus laitetaan pois päältä, etteivät lapset turhaan ihmettele. Ajatukset arjen rutiinien muuttumisesta.
Pesäänsä purkavan ihmisen tuska. Haluaa jotain omaa, mutta ei vain ole vielä ihan valmis siihen, että hänellä on erillistä elämää, jota lasten ei juuri nyt ole tarpeen tuntea. Eikä ehkä itse tunnista sitä, ettei ole valmis. Janoaa halauksia, mutta on sittenkin epävarma ottamaan niitä vastaan.
Minä, joka ymmärrän liiankin hyvin. Häivytän omat tunteeni, kun näen miten sumuista toisen ahdistuksessa välillä on. Ja yksin jäätyäni tunnen kuinka onttoa on, kun ei voi olla varma omasta vapaudestaan kiintyä. Ja sitten on sekin, että minun mutkaton tapani olla lähellä on jotenkin määrittelemättömällä tavalla liikaa.
Juuri nyt ajattelen, että ansaitsen sittenkin jotain iloisempaa. Ehkä jostain löytyisi ihminen, jolle minä en tuntisi aiheuttavani elämässä ylikuormitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti