Tämän mies huokasi minulle puhelimessa. Niinpä, hänellä on hyvä olla kun minä en ole sillä pilaamassa hänen ilmapiiriään. Jestas että kirpaisi taas. Hän tarkoitti tietysti, että hänellä menee nyt ihan hyvin, tulevaisuus näyttää valoisalta ja on taas täynnä mahdollisuuksia puolen vuoden ahdistuksen jälkeen, mutta minä kuulin vain, että minun piti kadota kuvioista, jotta hänellä olisi rauha. Minä olin se, joka teki hänet onnettomaksi.
Minun tarinani ei ole samanlainen, mutta ei kai kenelläkään eronneella ole aina yhtenevä näkemys siitä, mikä lopulta meni pieleen.
Olen jo aika hyvin ankkurini irrottanut; mietin tulevan kesän tekemisiä, pohdin matkoja ja omia menojani. Olen pääosin hyvällä mielellä, mutta välillä, onneksi kaiken aikaa harvemmin, kelvottomuuden tunne iskee voimalla: minun rakkauteni ei riittänyt, minut hylättiin, en kelvannut tällaisena. Minua ei rakastettu riittävästi.
Tänään mietin isääni. Koin jostain syystä, että olen alkanut kunnolla surra hänen kuolemaansa vasta nyt, kun toinen elämäni mies on siirtynyt menneisyyteen. Isäni kuoli jo hyvän aikaa sitten, mutta jotenkin olin kovin turta sen ajan. Ei meillä erityisen läheiset välit olleet, mutta koskaan, ikinä minun ei ole tarvinnut kyseenalaistaa sitä rakastaako isäni minua ehdoitta. Ei koskaan. Ja se tuntuu nyt tärkeältä. Ajatus siitä, että jatkossa käyn hänen haudallaan yksin, on jostain syystä minulle kovin herkkä paikka. Hänen työllään ei ole jatkajaa minun elämässäni. Hänen jälkeensä olen oppinut, että miehen rakkaudella on aina mittari raksuttamassa nurkassa, arvoimassa hyötynäkökulmia panostuksen suhteen.
En tiedä miten voisin enää luottaa siihen, että koskaan kelpaisin kenellekään vilpittömästi sellaisena kuin olen. Nyt ajattelen, että välittämisessä täytyy aina olla jokin taka-ajatus, joka ei kestä päivänvaloa, enkä minä kuunaan tule kestämään jatkuvaa varuillaoloa tai mieltäni nakertavaa epäilystä siitä, että minun elämään tuomaa lisäarvoa punnitaan jatkuvasti tällä tai tuolla arviointialueella.
Minun on oltava toistaiseksi yksin. Tänä aikana toivon löytäväni jostakin maanpoven notkelmista tarinoita ja todisteita, että sitoutumiskykyisiä ja -haluisia, tasapainoisia miehiä on olemassa muuallakin kuin kioskikirjallisuuden uusi onni -sarjoissa. Nyt on usko vähissä.
Voi miten taaskin jaan nuo tunnelmat kanssasi..! Katson välillä illalla peiliin ja mietin, että olenko lopun ikääni yksin, koskettaako minua kukaan enää koskaan. Ja samalla mietin, että miten ikinä voisin luottaa kehenkään, kun minut on näin kelpaamattomaksi arvioitu ja hylätty. Juuri nyt tuntuu, että kukaan ei todellakaan voi rakastaa minua omana itsenäni.
VastaaPoistaToivon ja ehkä vähän jo uskonkin, että tämä on vaihe ja uskallus ja omanarvontunto ryömii joskus taas esiin kolostaan, mutta vielä ei ole sen aika. Mutta samaan johtopäätökseen olen tullut kuin sinäkin: nyt on aika olla yksin.
Ei voi kuin toivoa, että aika parantaa haavat ja joskus olisi vielä mahdollista olla avoin ja luottavainen. Parisuhteessa pitäisi kai kyetä olemaan myös pieni ja haavoittuvainen, eikä se näin arpisena juuri nyt onnistu.
VastaaPoistaPostauksesi oli todella hyvä, luin sen kahteen kertaan!
VastaaPoistaMe miehet olemme parisuhdeasioissa useasti aika hukassa ja emme oikeasti tiedä mitä kumppaniltamme haluamme tai odotamme... Ja kun suhde on kariutunut ja aikaa kulunut, pystyy näkemään mistä kaikesta ihanasta jäi paitsi. Pyyteetön ja vilpitön rakkaus on yksi asia minä kaipaan.
Näin minulle kävi ja se sattui, kun asian ymmärsin. Mutta oma vikani, enkä syytä siitä ketään muuta.
Minun tulkintani on, että joskus pariskunnan kasvu etenee eri tahtiin tai eri suuntiin, ja silloin voi käydä niin, että puoliso aletaan nähdä kehityksen jarruna kasvukumppanin sijaan. Kai näin voi käydä sukupuolesta riippumatta. Tuosta asetelmasta on kai vaikea löytää ulos rikkomatta jotakin. Tässä sitä sitten ollaan haavoja nuolemassa, omia virheitään laskemassa ja etsimässä tietä eteenpäin.
VastaaPoistaMinäkin yritän ajatella, että voin vain yrittää oppia omista virheistäni. Toisen syyttely ei tässä auta. Yhdessähän se soppa keitettiin.