Eilen noteerasin erään miellyttävän vaikutelman tehneen miehen. Ihan sellainen tavanomainen etäältä tehty arvio olemuksen rentoudesta, omissa nahoissaan viihtyvästä asenteesta ja vähän nallemaisen rokista miehisyydestä. Siis ihan tuiki tavallinen näköhavainto hyvännäköisenä pitämästäni vetovoimaisesta miehestä.
Näitä havaintoja hyvännäköisistä ja -oloisista tyypeistä tekee varmaan jokainen mieltymystensä mukaan ihan riippumatta parisuhteen tilasta, tämä kuuluu elämiseen siinä missä hengittäminenkin. Olin itse varmaan alle viisivuotias, kun muistan yhdistäneeni näkemiäni poikia/miehiä suosikki-prinssitarinoihin. Ala-asteella opin pitämään nättinaamaisten poikien noteeraamiset omana tietonani; syntymänaiivi kun olen niin yllätyksenä tuli, että tämmöisten arvioiden lausumista ääneen voitiin käyttää perusteena ilkeään kiusaamiseen ihastumisesta. Minähän vain kommentoin mielestäni toisen kauneutta ilman sen kummempia taka-ajatuksia.
Tuo havainnointi ei ole koskaan lakannut. On tietysti aivan eri asia mitä tällä tekee; maisemaani kaunistuttava näky on ilo sinänsä oli se sitten lehdissä, leffoissa tai neukkaripöydässä. Ei se parisuhdestatusta hetkauta puoleen tai toiseen. Jossain vaiheessa kolmenkympin rajapyykin ylitettyäni huomasin vielä, että samalla kun itse muuttui miesten silmissä näkymättömäksi, lisäsi se bongailumahdollisuuksia: katse sai vaeltaa ja pysähtyä vapaammin, kun olin itse enimmäkseen ilmaa.
Nyt tein vastaavan ihana mies -bongauksen kai ensimmäistä kertaa vuodenvaihteen jälkeen. Ja huomasin heti peilaavani fiiliksiäni uuteen elämäntilanteeseen: mitä mieltä sinkku olisi tämmöisestä havainnosta? Pitääkö nyt kirjata muistiinpanot tulevia suhteita varten, että tällaisia sitä sitten pitää yrittää elämäänsä joskus bongata? Pitääkö nyt ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin, ajelenko oitis säärikarvat? Miten pitkälle meneviä kuvitelmia voi tai saa päässään synnyttää?
En nyt todellakaan ole etsimässä yhtään lisää vaikeuksia elämääni, mutta huomasin vain, että ajatusketjut olivat tuon sinänsä viattoman ja tavanomaisen havainnon jälkeen vähän levottomia ja ahdistaviakin: asemani ei ole enää turvallisesti määritelty suhteessa vapaina parveileviin miehiin. Joskus saattaa eteen oikeasti tulla tilanne, jossa joudun tekemään miesten suhteen muutakin kuin vain ihailla salaa. Enkä totisesti ole vielä valmis edes ajattelemaan asiaa. Mutta jokin sai pään kierrokset levottomiksi.
Onneksi tämän kertainen kohde osoittautui turvallisesti naimisissa olevaksi ja tukevasti perheelliseksi monen lapsen isäksi. Hän oli siis turvassa levottomilta ajatuksiltani, mutta minä en. Jotain pelottavaa tulevassa sinkkuudessani (olen vasta eroamassa, en mielestäni vielä sinkku) on. Olen irtautumasta laiturista, eikä tuuli ole vielä tarttunut purjeisiin.
Meillä eroa on pohdittu ja väännetty vuoden verran, vaikka ei ole vielä laitettu vireille, mutta se lienee viikkojen kysymys enää. Vaikea ajatellakaan, että jaksaisi tutustua joskus johonkin mieheen ja toisaalta pelottaa, että olen loppuelämäni yksin. Tunnistan kuitenkin tuon tunteen oikein hyvin: pelästyneenä mietin, että kohta sitä voisi ihan luvan kanssa katsella miesten perään ja tosiaan, ei ole enää sitä parisuhteen turvaa. Hassua, miten pelottavaa sekin voi olla.
VastaaPoistaOn aina ikäävä kuulla, että ihmiset voivat parisuhtessaan huonosti. toivottavasti olet matkalla kohti valoisampia aikoja, kävi miten tahansa.
VastaaPoistaKyllä tosiaan ajatus uudesta suhteesta on pelottava kaikessa outoudessaan - miten se rakastuminen ja tutustuminen toiseen näin keski-ikäisenä edes onnistuu ilman parikymppisen heittäytymiskykyä? Ja kyllä minunkin on myönnettävä, ettei ajatus koko loppuelämän yksinäisyydestä sittenkään kiehdo. Mutta vielä en osaa ylittää pelkoa. Irtautuminen entisestä on niin kesken.
Ehkä se vaatii sitä kuuluisaa aikaa, surra surut vanhasta suhteesta, nuolla haavat ja tutustua itseensä. Ehkä sitten joskus voisi kuvitella kiinnostuvansa tuosta toisesta sukupuolesta taas... Tai todeta, että elämä on hyvää näinkin.
VastaaPoistaKiitos, ei kai tässä muuta kuin valoa kohti voi mennä, pimeämpää paikkaa on vaikea kuvitella. Voimia sinulle myös erotyön tekemiseen.
Aikaa ja aurinkoa! Juuri nyt onnellisempi tulevaisuus tuntuu väistämättömältä, kun aurinko puunaa iholta pisamat esiin ja houkuttelee lumikellot avaamaan nuppunsa.
VastaaPoista