Jonkinlaista taisteluväsymystä ilmassa. Työ pitää poissa majapaikalta pitkiäkin pätkiä kerrallaan ja tulukset ovat vähän saaneet kosteutta sisäänsä. Kipunointi on hakusessa, samoin se, mitä oikeastaan etsin. Kun silmät tässä taannoin hetkeksi rävähtivät auki, näyttää pienempiin unelmiin tyytyminen taas hetken aikaa vähän likilaskuiselta lämmittelyltä.
Ja silti on mukavaa, kun joku odottaa paluutani.
Sellainen Ihankiva. Itsestään huolehtiva, kivassa duunissa käyvä, riittävällä pollasäteilyllä varustettu ikätoveri, jolla on ihan kivoja harrastuksiakin. Jonka kosketusta ei tarvitse juosta karkuun, vaikka suudelmat eivät pökerrytäkään aivan samalla tavalla kuin joidenkin muiden kokeilumiesten kanssa. Jolle ei tee mieli leperrellä joutavia niitä näitä chattaillessa. Suurista sanoista ei ole pelkoa. Tämä lienee molemmille ensisijaisesti vastalääkettä yksinäisyyteen.
Päästänkö suurten tunteiden potentiaaleja karkuun, jos vähän aikaa huokaisen tässä? Painan väsyneenä silmät kiinni ja vain nautin siitä, että saan sommitella näistä käsivarsista sellaisen poikaystävän mallisen tyynyn, joka ei väistä.
Ja kerrankin joku on minua reissun jälkeen kentällä vastassa. En muista koska niin olisi käynyt edellisen kerran.
Jos ei halua aina pettyä, mutta ei kyynistyäkään. Jos sitä vain olisi ja kelluisi hetken aikaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti