Äkäinen entinen akka tässä terve. Olin jo kevään mittaan ehtinyt vähän neutraloida suhtautumistani tuohon entiseen elämäni valoon, mutta nyt on olo taas nyrjähtänyt vähän enemmän tuonne haista*§ttu -osastolle.
Joo kyllä minä käyttäydyn edelleen, tämä puhina on sellaista päänsisäistä lajia. Otan etäisyyttä, määrittelen omia rajojani murisemalla kaikista tyypin tempuista, jotka joskus tai nyt just tänään kismittävät. Vastailen tarpeen tullen lyhyesti asiapitoisia viestejä, enkä äidy lörpöttelemään niitä näitä. En tuolle, joka ei niin todellakaan ole enää tässä maailmassa Minun Puolellani.
Tämä harha-askel taaksepäin aurinkohymyn tiellä saattaa johtua kahdesta seikasta.
A: kävin läpi kasan vanhoja valokuvia lajitellen niitä Sun ja Mun kasaan. Menneiden näkeminen sekalaisena nippuna kuvia ei ehkä sittenkään ole ihan tervettä just nyt. Taas ajattelin, ettei maailmassa ole miestä, jolle enää olisin tärkeä. Että niistä vanhoista nuoruuskuvista huokuu jotain valheellista ja pilaantunutta.
B: sain tietää, että sillä on Säätöjä ja haikailuja useampaan suuntaan. Yhtä aikaa. Myös sellaisiin, jotka tunnen. Voi yhyren tähren. Ei ihme, ettei kaverilla ole ollut minkäänlaista tarvetta yhtyä suruuni menneiden 20 vuoden kuopan äärellä. Asiahan ei minulle enää kuulu pätkän vertaa, mutta olisin ehkä toivonut jotain... tasoa, kai. Aitoa kypsymistä ja pintaa syvemmälle ulottuvaa oman elämän tuuminkia. Mutta kaahaus ja itse aiheutetussa draamassa eläminen on niin paljon kivempaa, näemmä.
Mutta oma tontti vain haltuun ja eteenpäin rämpien kohti kesää. Olen jo haistellut varovaisia ideoita kesäterassien kokeilemista muussakin seurassa kuin vakiintuneiden ystävien kesken eli katse vähän avoimempana, mutta aika pelottavalta tuo ajatus taas tuntuu. Mutta ehkä olisi nyt ihan tervettä yrittää varovasti altistaa itsensä kevyelle hakkailulle, jotta oppisi taas jotain uutta itsestään. Ei niinkäään kesäsikkojen tai laastareiden takia, vaan jotta sitä näkisi itsensä toisin silmin ja saisi kokeilla flirttiä, mitä en ole oikein koskaan osannut. Alkaa taas varovasti kasvaa naiseksi. Ja näkyväksi. Ylipäätään katsoa, tuleeko sitä tällaisena nähdyksi enää millään tavalla.
Meillä tilanne sellainen, että ollaan nyt juteltu asioista avoimesti ja rehellisesti. Mies
VastaaPoistaon sitä mieltä, että ehkä tässä ero on edessä. Itse olisin valmis yrittämään tämän liiton pelastamista,
mutta kun se yritys vaatisi meidän molempien panoksen. Roikun tällä hetkellä ns. löysässä hirressä.
Mies olisi eron kannalla, mutta jatkaa silti elämistä kuin mitään ei olisi
tapahtunut ja suunnittelee tulevia asioita, joissa myös minä olen kuvassa mukana. Kiva tässä elellä lasten edessä kuin kaikki olisi ennallaan. En tiedä enää mitä ajatella. Ehkä kerta rytinä olisi parempi
vaihtoehto kuin tällainen välitila.
Katselin myös viime viikonloppun vanhoja valokuvia ja mietin, että miten ne sitten jaetaan, jos tässä eroon päädytään....ihan liikaa muistoja :(
Voi siinä löysässä hirressä on kamalaa! Mutta onko lopputulos sitten parempi rytisyttämällä kaiken kerralla uudelle mallille? Kukaan ei tiedä.
VastaaPoistaMinua neuvottiin tämän taaperruksen vaiheilla aina ajattelemaan tarkasti, mitä minä haluan ja tekemään sitten asioita tästä - ja vain tästä- lähtökohdasta.
Voimia! Ja auta itseäsi jaksamaan tekemällä sinua voimauttavia asioita.