Yksi puunaula on taas nakutettu edellisen elämän arkkuun. Myin asian, joka on ollut elämässäni aina, mutta jonka huolentimisesta ei yhden ihmisen voimilla olisi tullut mitään. Nyt tuo perintönä tullut vanhus pääsee uusiin seikkailuihin sen sijaan, että se viettäisi eläkepäiviä jossakin säilössä odottamassa aikaa, jolloin sille taas liikenisi hoitavia käsipareja ympärille.
Suhtauduin luopumiseen rationaalisesti aina siihen hetkeen saakka, kun kauppakirja oli allekirjoitettu, rahat taskussa ja olin jo matkalla kotiin. Katsoin vielä tuota rakasta, kaunista vanhusta, ja tajusin ettei se ollut enää minun. Silitin sitä pala kurkussa ja toivotin hyvää matkaa. Ainakin sen uusi koti oli hyvä. Lohtu sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti