Luin ja kuuntelin mielenkiinnolla reilu viikko sitten Mia Halosen haastattelua Hesarista. Sinkkuna elämistä, heräämistä yksin aamu toisensa jälkeen, kotiinpaluu tyhjään asuntoon. Rimoista ja niiden asettelusta, mahdollisuuksista. Romantiikan kaipuu ja yhdessä olemisen käytännöllisyys. Kaikenlaista sellaista tuttua pohdintaa aikuisesta sinkkuudesta ja sen koetinkivistä. Jatkokeskustelu nosti esiin vastakkainasettelun romanttisen rakkauden kaipuun ja toimivaan arkeen tyytyvän parisuhteen välillä. onhan se toki mielenkiintoinen ja kovin pulmallinen akseli: kaikki varmaan kaipaavat sitä suurta rakkaustarinaa, mutta ehkä tyydyttävää ja onnellista elämää voi elää muutenkin. Tai toisaalta: miksi tyytyä vähäisempään kuin ansaitsee?
Se mihin oma huomioni kiinnittyi Mian jutuissa oli väite, että hyvässä parisuhteessa eläminen vapauttaisi rutkasti energiaa kaikkeen muuhun tässä elämässä, auttaisi suuntaamaan sitä toimintaa johonkin muuhun kuin etsimiseen tai huonon parisuhteen kestämiseen.
Peilasin tietysti tätä oitis omaan tilanteeseeni: tosiaankin tunnen itseni aika vapaaksi nyt, kun heilastelen vailla sen suurempia suunnitelmia Ihankivan kanssa. Ei tarvitse jännätä joka viikonloppua ja potentiaalisia deittejä, odotella niiden toisten jokatoisviikonloppuja ja sitä tapahtuuko jotain silloin vai ei, ei flirttailla jatkuvasti puhelimen ja sen piipitysten kanssa. Ihankiva on riittävän lähellä, käytettävissä sillä tavalla tarpeeksi juuri nyt. Voi suunnitella tapaamisia viikon tai viikkojen syklissä vailla ylimääräisiä jännitteitä. Olla.
En hirveästi kuule kauniita sanoja, romantiikkaa ei elämässäni erityisemmin näy. Mutta juuri tällä hetkellä niiden puute ei haittaa. Jää energiaa siihen kaikkeen muuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti