Entisen mieheni parisuhdestatus on nyt sinkku. En tiedä miten hänelle tämä muutos tuli eteen, otettuna vai annettuna, en tunne oikeastaan lainkaan hänen ja nuoren (entisen) onnensa dynamiikkaa. Pohdin pitäisikö ottaa yhteyttä, kysyä miten menee, tarjota tukea jos hän sitä tarvitsee.
En sittenkään sitä tehnyt, vaikka hän vähän kaarrellen tarjosi siihen kanavaa. En tarttunut kiinni. Mutta edelleen pohdin, olisiko pitänyt. Kai minä edelleen haluan ajatella häntä ystävänä?
Ehkä sittenkään ei; olisin todennäköisesti kuitenkin päätynyt hoivaamaan häntä ja hänen suruaan saamatta juuri mitään itselleni. En tiedä mitä hän tällä kokemuksella ajattelee meidän suhteestamme ja siitä miten se loppui, mutta vaikka se minua kiinnostaa kovasti ja toivon, että joskus voimme asiaa taas lähestyä neutraalisti, en sittenkään usko, että hänen näköalansa ovat juuri nyt niin laajat, että mahtuisimme keskusteluun tasavertaisina. Tai että osaisin olla ottamatta harteille sitä hoivaajan ja kuuntelijan viittaa, jonka alati sitkeänä ja kaiken jaksavana osaan kyllä kantaa.
Mutta tuleeko joskus hetki, että istumme viinilasillisen äärellä ja juttelemme suhteistamme avioliiton jälkeen kuin vanhat ystävät? Haluanko sitä? Nyt? Joskus? Tiedän vain, etten halua kääntää selkää kokonaan, mutta myös sen, ettei tuon toisenlaisen lähestymisen aika taida olla aivan vielä. Antaa veden vielä hetken virrata, ennen kuin tuo askel otetaan.
Hassua nämä asioiden yhtäaikaisuudet, istuin nimittäin itse oman exäni olkapäänä tässä muutama ilta sitten. Kuulin sydäntäsärkevän avautumisen, pudotin itsekin muutaman kyyneleen ja totesimme yhteen ääneen, että niin vaan tässä istumme vastatusten, entiset puolisot ja puhumme elämästä ja sen nykyisistä käänteistä. Se tuntui oikealta ja hyvältä. Toki täytyy muistaa, että meidän elämässämme uusi lehti kääntyi jo 3,5 vuotta sitten (ajatella!!).
VastaaPoistaOnpa jännää tämä ajoitus. Ehkä mekin entisen kanssa olemme joskus tuossa jamassa, kunhan vielä hetken verran annamme arpien haalistua. On mukava ajatella, että tuollainen läsnäolo voi tuntua oikealta ja hyväktä, kuten kuvailit. Sitten joskus. Nyt on erosta aikaa vasta 1,5 vuotta.
PoistaJaahas...niin ne uudet suhteet usein päättyvät jo alkuunsa. Mitä, jos mies alkaa nyt kaivata sitä mitä teillä oli ja haluaa takaisin? Olen itse spekuloinut tätä jonkin verran, että jos exän suhde ajautuu kriisiin ja alkaakin haahuilla takaisin. Mitä sitten teen? Miten suhtaudun asiaan?
VastaaPoistaSpekuloimalla ehkä kertaa itselleen mikä suhteessa toimi ja siinä ihmisessä vetosi. Eikä kai mikään aidosti ja oikean tunteen takia tehty päätös ole väärä.
PoistaEn usko ollenkaan, että tuo oma eksäni tulisi ikinä ikkunan alle mouruamaan, mutta ehkä hänkin on väkisinkin saanut uusia näkökulmia menneeseen uuden elämän myötä. Itsekin olen oppinut arvostamaan entisen mieheni tiettyjä hyviä puolia enemmän nyt, kun aikaa on hieman kulunut ja uusia peilejä on työnnetty nenän eteen. Muistan toki edelleen myös syyt, joiden takia lähdin.
Aika kultaa muistot:) Minä olen exäni kanssa hyvissä väleissä. Ärsyynnyn edelleen hänen huonoista puolistaan, mutta saan toisaalta nauttia myös hyvistä. En vaan tiedä, kuinka tämä tiivis yhteys vaikuttaa etenemiseemme elämässä. Takana on kuitenkin yhtä pitkä yhtieselo kuin teillä, ei se hevin unohdu. Mutta tarvitseeko sen?
VastaaPoistaAloitin juuri uuden blogin, josta tuli näin alkuun aika synkkä. No, nämä viime päivät ovat olleet taas vaikeita. Ehkä löydän sinne myös positiivista tarinaa ajan myötä:) tunnemyrsku.wordpress.com
Niin, kultaa vai tiivistää? Vain aika näyttää! :) Itse ajattelen tuosta yhteydenpidosta, että yhtä oikeaa totuutta ei ole: aivan kuin parisuhteessa, myös erossa sopivin menettely muotoutuu juuri näiden kahden ihmisen ehdoilla, ei muiden.
PoistaKiitos linkistä, käynpä tutustumassa blogiisi, kun ehdin reissun päältä taas vakaampien yhteyksien ääreen.
Mielenkiintoista pohdintaa teillä täällä. Minulla meni kolmisen vuotta siihen että pystyin alkaa kasvattamaan ystävyyttä eksääni, mutta se ei olisi onnistunut ilman hänen vastaantuloaan. Niin kuin hyvään parisuhteeseen, niin myös eron jälkeiseen suhteeseen tarvitaan molempien yritystä.
VastaaPoistaIhan varmasti on näin, että mihin tahansa hyvään ihmissuhteeseen, oli se sitten ystävyyttä tai jotain muuta, tarvitaan kummankin panostusta.
PoistaYlipäätään on kiinnostava seurata, miten ja millaiseksi tämä suhde entiseen elämäni tärkeimpään ihmiseen muodostuu nyt, kun emme elä enää rinnakkain ja siitäkin alkaa olla molemmilla kokemuksia takana. Irtautumisen ja irrottautumisen jälkeen eriytyminen ja nyt jonkilainen haparoiva pyrkimys taas jonkinlaiseen yhteyteen.