"Vai eronnut. No, ei kai sitä aina nuoruudenpäissään tule tehneeksi oikeita valintoja." Olin puoliksi kuokkavieraana sukujuhlissa, jossa oli ihmisiä, jotka kyllä tiesivät minut, mutta minä muistin harvojen liittymiä omiin verkostoihini. Hilpeältä tuntui, kun vanhemmat ihmiset uteliaisuuttaan ensin määrittivät parisuhdestatuksen ja sitten alkoivat saman tien pohtia, kenelle tämän kahvipöytätuttavan voisi naittaa. Hyväntahtoistahan se oli, sellaista reipasta pienen paikkakunnan sosiaalisuutta, mutta herkemmässä vaiheessa olisi saattanut olla haavoittava paikka.
Ja toki minut vähän paremmin tuntevat jo utelivat, että onko jo löytynyt uutta. Erosta on vähän yli puoli vuotta, joten ei nyt sentään vielä. Ei ole verkotkaan vedessä.
Mutta kaiken kaikkiaan ihan hupaisa esiintyminen Eronneena Naisena. Ei tullut traumoja.
--
Mutta sitten. Vietin pari intensiivisehköä ja työteliästä päivää entisen mieheni kanssa vanhassa kodissa. Oli pieni projekti työn alla. Vaikka ero on selvä, ositus ei ole, ja se alkaa ajan vilistessä kalenterin sivuilla ahdistaa. Ja kun nyt taas olin pidempään miehen seurassa, näin taas selkeämmin meidän kommunikointimme karikot. Oli todella ahdistunut olo niiden parin päivän jälkeen. Huomasin, miten vapaata on ollut, kun ei ole tarvinnut hissutella varpaillaan imaginaarisia lasinsirpaleita väistellen. Ei tule jyrätyksi joka asiassa. Voi vapaammin ilmaista ajatuksiaan ilman pelkoa siitä, että se ahdistaa toista liikaa. Olimme nätisti, emme suuremmin riidelleet, saimme tehtyä jotakuinkin sen mitä pitikin, mutta taisimme molemmat olla aika vaisuja, väsyneitä ja apeita urakan jälkeen.
Ei helpottanut yhtään, että viimeisimpinä hetkinä taustamusiikkina soi Vuokko Hovatan Juhlat. Nieleskelin palaa kurkussa, ja kun lopulta olin yksin kotona kuunnellut biisiä riittävän pitkään korvamatona, alkoi parin päivän aikana nielty ahdistus purkautua pintaan. Surua, ahdistusta, pelkoa tulevasta. Ei hyvä paikka olla.
Surin nyt myös taloa ja siitä luopumista. Kaikkea yhdessä rakennettua, harkittuja valintoja, opeteltuja taitoja, jotka nyt jäävät vain muistoihin.
Nyt on vain yritettävä vetää henkeä ja antaa auringon parantaa. On mentävä ulos ja nostettava katse maasta.
Surua ja ahdistusta on täälläkin ollut ilmassa...sekä pelkoa tulevaisuudesta. Tuttuja tunteita! Minulla on nyt viikon verran ollut ihan hyvä olo. Olen jopa tuntenut hetkittäistä iloa ja ajatukset eivät enää pyöri 24/7 eron ympärillä. Kävin perjantaina ensimmäisen kerran juttelemassa terapeutille asioista. Menin yksin, kun mies olisi tullut mukaan, mutta vain siksi, että minulla olisi parempi olo?! Eli ei edes halua yrittää setviä asioita ja rakentaa tätä suhdetta uudelleen. No olen nyt ottanut sen asenteen, että kun en kerran tälle tilanteelle mitään voi, niin antaa sen olla. Olen päästänyt hänet irti ja saa nyt tehdä mitä haluaa. Oikeastaan aika helpottavaa!
VastaaPoistaNiiden asioiden tunnistaminen, joille ei itse voi mitään, ja niistä irti päästäminen on tärkeää. Ja vaikeaa. Mutta isompien sotkujen selvittämisessä tuo on välttämätöntä. Ihan varmasti asioiden kelaaminen ihan itsekseen omaehtoisesti on hyvä juttu oman hyvinvoinnin kannalta. Kyllä tämä joskus helpottaa.
VastaaPoista