Harkinta-ajan pakollinen osuus lähenee loppuaan. Määräpäivä ei muistaakseni aivan tarkalleen osunut hääpäivään, mutta läheltä liippaa.
Mies, joka on minulle tämän kuuden kuukauden aikana viestittänyt lähinnä helpotustaan yksinolosta ja kuinka mukavaa on, kun voi mennä omien aikataulujensa mukaan ja ihan vain oma napa edellä, on yllättäen kertonut prosessoineensa asioita kovastikin. Ja pohtineensa jotain minun taannoisissa keskusteluissamme heittämää kysymyksiä. Ja että minua on ollut kovakin ikävä välillä.
Tämä kaikki siis ymmärtääkseni samalla, kun niitä kaiken maailman säätöjäkin on viritelty sinne ja tänne. Vaikka enhän minä niistä paljoa tiedä.
Kai meidän olisi syytä tässä vähän taas keskustella, ennen kuin paperit laitetaan toiselle kierrokselle. En usko että lopputulos muuttuu, mutta kyllähän kanava täytyy pitää auki. Kuunnella mitä miehellä on mielessä.
En ihan usko siihen, että kaveri olisi oikeasti lämmittelemässä, mutta ehkä tuo tarkoittaa, että hänen kapinavaiheensa on vaihtunut vähän aidomman irtautumisen alkuun. Ehkä hänelläkin on nyt pikkuinen haju siitä, miltä tuntuu surra pitkän suhteen raunioilla. Se kun ei joskus talvella mennyt millään jakeluun, että mitä surtavaa minulla tässä nyt oikein oli.
Kai minä olen jo sen verran irti päästänyt, että kuvittelen kestäväni tuon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti